Official page Sadetanssi mp3
Related Information for Sadetanssi
Vuonna 1995 perustetussa Sadetanssissa uskotaan musiikin yksinkertaiseen ja vahvaan viehätysvoimaan. Yhtyeessä on valmiutta tarvittaessa höystää sointikuvaa perinteisempien bändisoittimien lisäksi esimerkiksi sellolla, jonka soiton basisti Piha taitaa. Kun biiseissä pauhaa myös rehevä piano, sointi saa välillä klassisia sävyjä. Tähän vaikuttaa osaltaan myös into rakentaa laajoja stemmakatraita. Sadetanssin sointia muotoilee yhdessä yhtyeen kanssa tuottaja Janne Riionheimo, jota voi levyntekovaiheessa hyvin kuvailla vanhan hokeman mukaisesti bändin kuudenneksi jäseneksi.Teppo Martinsuo lauluTeemu Jokinen rummutMikko Ruuttunen kitaraMarkus Piha bassoJanne Ruuttunen piano... read more
Latest Posts